Hiljentyminen: Hesykasmi ja Jeesuksen Rukous

Kreikan kielen sana hesykhia tarkoittaa rauhaa ja hiljaisuutta. Samankaltaisia sanoja ovat: tyyneys, pysähtyminen ja vaikeneminen. Nykyajan ihmisillä on aina kova vauhti päällä ja siksi käskymuodot näistä sanoista ovat paikallaan: rauhoitu, hiljene, tai ainakin hiljennä, tyynny, pysähdy ja vaikene.

Meillä suomalaisilla hiljentyminen tulee jo äidinmaidon kanssa. Saunominen, sienestäminen, marjojen keruu ja talviset hiihtomatkatkat antavat meille mahdollisuuden pysähtyä ja rauhoittua. Kansansanonta "Jos ei luonto muuta opeta, ni ainaki hiljaa käymää" tarkoittaa ehkä myös luonnon keskellä hiljentymistä. Kesämökille meno katkaisee myös arkisen vauhdin. Nämä meidän kansalliset rauhoittumistapamme antavat hyvät puitteet Ortodoksiselle hiljentymisperinteelle, joka tavallaan jatkaa siitä mihin marjamatka päättyy.

Hesykasmilla tarkoitetaan Jeesuksen rukouksen eli sydämen rukouksen käyttämistä, usein yhdessä hengityksen ja sydämen sykkeen kanssa Jumalan läsnäolon jatkuvaan tuntemiseen ja sisäisen tasapainon saavuttamiseen. Jeesuksen rukous kuuluu: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä." Tästä rukouksesta käytetään siis myös nimeä sydämen rukous.

Hiljentymisen ja rukouksen harjoittaminen kristillisenä aikana voidaa löytää erämaaisien ja erakoiden elämänkuvauksista 300-luvulta alkaen. Hesykastia-liike sai virallisesti alkunsa Athos vuorella 1300-luvulla. Sen aloittajana mainitaan Gregory Palamas, yksi Ortodoksisista pyhimyksistä. Kaikki kirkonmiehet eivät voineet hyväksyä näin konkreettista Jumalan lähestymistä, joka johti mm. siihen, että hiljaisuutta harjoittavat munkit saivat lempinimen 'napaan tuijottajat'. Kun Konstantinopolin patriarkka John Calecas hyväksyi käytännön ja asettui tukemaan Palamasta niin hyvän kirkollisen tavan mukaan päävastustajat erotettiin kirkosta ja hesykastia sai jatkua aivan virallisesti.

Gregory Palamas kirjoitti: "Meidän on saatava mielemme pysymään sydämessämme, jotta ajatuksemme eivät harhaile. Paaston ja ja pidättäytymisen avulla voimme nousta rukoukseen ja itsetietoon. Vapaana turhista ajatuksista ja tunteista sielumme hiljenee. Kun mikään ulkoinen ei vie huomiotamme voimme seistä Jumalan edessä ja iloita taivaallisesta levosta."

Athos vuoren hesykastia perinnettä edelsivät monet muut kilvoittelijat 600-luvulla eläneestä Johannes Klimakoksesta lähtien. Gregory Palamaksen aikalaisista Gregorius Siinailainen on ehkä tunnetuin. Hän kirjoitti: "Mielemme luonne on uneksiva ja ne jotka uneksivat eivät ole hiljaisuudessa. Onko siitä mitään hyötyä kun ihminen rukoilee suullaan kun hänen mielensä samaan aikaan harhailee?"

Hesykastian perinteen toi Venäjälle Pyhä Nilus 1400-luvun lopulla. Hänen kirjansa "Skiittaelämän Perinne" ilmestyi 350 vuotta ennen Filokaliaa. Sisällöstä: Sisäisen taistelun voitto on riippuvainen siitä miten reagoimme meissä syntyviin ajatuksiin. Ajatuksia on vältettävä, hyviäkin. Jeesuksen rukouksen avulla ajatuksista voi päästä eroon. Nilus suositteli myös kuoleman muistamista.

Perinne jatkui Venäjän luostareissa ja sille antoi paljon lisää teoreettista materiaalia Filokalia. Filokalia ilmestyi kreikaksi Venetsiassa vuonna 1782 ja pian sen jälkeen slaaviksi nimellä Dobrotolubiye. 1800-luvun lopulla venäjänkielisen käännöksen siitä teki Feofan Eristäytyjä. Tämänjälkeisen vähän yli 100 vuoden aikana siitä on tullut Ortodoksisen kilvoittelun luetuin lähde. Myös Valamon Igumeni Haritonin 'Jeesuksen Rukous' pohjautuu Filokalian kirjoituksiin (ja Piispa Ignatin teoksiin).

Filokalia eli rakkaus kauneuteen (nimi tulee kreikan kielen sanoista filín, 'rakastaa' ja kalós, kauneus, 'hyvyys': kauneuden rakastaminen) on kokoelma suurten kilvoittelijoiden kirjoituksia 300-1400 -luvuilta. Suomeksi sen on alkukreikasta kääntänyt sisar Kristoduli (1981-1998). Sarjaan kuuluu viisi teosta, joista viimeinen osa sisältää nimi- ja asiahakemiston sekä kreikkalais-suomalaisen sanaston Filokalian tärkeimmistä käsitteistä.

Jeesuksen rukouksen käytäntö alkaa harjoittamalla valveillaoloa, kiinnittämällä huomio aisteihin ja tarkkailemalla meissä syntyviä aistimuksia, ajatuksia ja tunteita. Opettelemme keskittämään huomiomme sanojen ja hengityksen avulla sydämen seudulle. Tällä tavoin voimme havaita niitä asioita, jotka estävät meitä tässä sisäisessä työskentelyssä. Harjoittelemme hiljaa istumista ja rauhallista kävelyä samalla kun keskitymme Jeesuksen rukoukseen. Kirkossa käynti voi antaa meille lisäviitteitä siitä, mihin tätä rukousta käytetään: Jumalan läsnäolon tuntemiseen ja oman mitättömyytemme näkemiseen.

© Reijo Oksanen 2007-2008